Lempinimi: Ami
Syntynyt: 27.04.-04, 14v
→ ikääntyy satunnaisesti
Sukupuoli: ori
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: 158cm
Väri:
|
Rek. nro: ei vielä rekisteröity
Koulutustaso: He A, 120cm
Painotus: koulupainotteinen
Saavutukset: ei vielä saavutuksia
Kasvattaja: Mei S., Ikiajan
Omistaja: Heidi F., Heinämäki
|
Luonne
Ikiajan Kipinäkaamos eli näin lyhyemmin pelkkä Ami, on hieman arka suomenhevosori, joka kiintyy syvästi hoitajaansa. Entisen omistajansa mukaan ori varastettiin aivan pienenä ja oltiin myymässä jo hevoshuutokaupassa, mutta onneksi
orin kasvattaja oli juuri silloin paikalla. Ami suhtautuukin nykyään epäilevästi niin ihmisiä kuin hevosiakin kohtaan, mutta lähemmin tutustuttuaan ori on oikein kultainen pieni kultapoika, joka varmasti uhraisi vaikka oman henkensä
rakastamansa ihmisen puolesta.
Laitumella ori viihtyy pääasiassa yksin. Yleensä Amin kanssa tarhataan vain muutamaa tuttua hevosta, jolloin ori pääsee nauttimaan kunnolla ulkoilusta. Meille muutto oli orille kova paikka, sillä monet Amin entiset
hevosystävät jäivät toiseen talliin. Siispä Ami on usein laitumella Nokikylän Menevän kanssa, joka ostettiin samalla reissulla. Nyt pikku hiljaa oreja ollaan ruvettu erottamaan toisistaan, mutta Novaa ei olla viemässä mitenkään
kauas Amin näköpiiristä.
Hoitaessa Ami on uudemman ihmisen kanssa hermostunut. Ori saattaa yrittää näykkiä sekä potkia, joten sen kanssa tulee ehdottomasti olla tarkkana. Tutun hoitajan kanssa Ami on rauhallinen, eikä pyöri ympäriinsä.
Kuitenkin Amia hoidetaan yleensä pesukarsinassa tai käytävällä, jolloin ori saadaan kiinnitettyä molemmin puolin. Satuloiminen ei tuota orin kanssa normaalisti mitän ongelmaa, mutta jos käytävällä on suuri ihmisporukka, saattaa
ori ruveta pyörimään hieman hermostuneesti.
Ami on ratsastaessa herkkä ja vastaa apuihin todella hyvin suomenhevoseksi. Ori on hyvin tarkka pohjeavuista, eikä pohkeiden kanssa saa missään nimessä jäädä puristamaan. Ami tuntee olonsa tällöin vain ahdistuneeksi, joten
meno voi hieman vaihdella lujemmasta hiljaisempaan vauhtiin. Ami on maastossa usein hieman säikky, joten maastossa orilla saa ratsastaa vain kokenut ihminen, joka on ollut Amin kanssa ennemminkin tekemisissä.
Kilpailuissa ori yrittää keskittyä parhaansa mukaan suoritukseen, mutta ei pidä ollenkaan suurista ihmis- ja hevoslaumoista, joten Amin kanssa keskitymme enemmän hieman pienempiin kisoihin. Lämmittelykin tapahtuu
Amin kanssa jossain reunalla, ja meidän onneksemme Ami onkin hieman nopeammin lämpenevää sorttia! Itse kilpailusuoritus menee usein hyvin, kunhan ori on rauhallinen heti radalle mentäessä.
Sukutaulu
Jälkeläiset ja jalostusinfo
Ami ei astu ulkopuolisia tammoja kuin poikkeuksissa hyvin perusteluin
08.06.-09 o Heinämäen Kipinä, e Vanamon Vanilja
Kilpailukalenteri
♦ vain sijoitukset merkitään
KRJ Kouluratsastus
21.01.-09 » CeRi » Kür He B » KRJ » 7/100
31.01.-09 » Evergrey » He B » KRJ » 6/54
01.02.-09 » SOHO » He A » KRJ » 5/65
01.02.-09 » SOHO » He A » KRJ » 3/65
04.02.-09 » Viehättävä » He C » KRJ » 5/100
04.02.-09 » Viehättävä » He B » KRJ » 3/100
04.02.-09 » Viehättävä » He A » KRJ » 3/100
05.02.-09 » SOHO » He A » KRJ » 2/65
06.02.-09 » LAC » He B » KRJ » 5/50
07.02.-09 » SOHO » He A » KRJ » 5/65
07.02.-09 » LAC » He C » KRJ » 4/50
09.02.-09 » LAC » He C » KRJ » 7/50
09.02.-09 » CeRi » He A » KRJ » 4/99
13.02.-09 » CeRi » He A » KRJ » 4/99
19.02.-09 » CeRi » He B » KRJ » 8/98
20.02.-09 » CeRi » He B » KRJ » 9/98
26.11.-09 » Step Ponies » He A » KRJ » 1/80
27.11.-09 » Step Ponies » He A » KRJ » 3/80
Päiväkirja & valmennukset
♦ ei vielä merkintöjä
Ulkoasun Ram. 2009
|