Lempinimi: Jokke
Syntynyt: 24.12.-01, 8v
→ ikääntyy reaalisti
Sukupuoli: ori
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: 153cm
Väri:
|
Koulutustaso: Va B, 70cm
Painotus: yleispainotteinen
Kasvattaja:
Omistaja: Heidi F., Heinämäki
|
Luonne
Olin etsinyt jo pitkään Heinämäkeen lyhytsukuista vanhalinjaista suomenhevosoria. Mikään ei tuntunut vain jotenkin siltä oikealta ja olin jo käytännössä täysin luopunut toivosta. Kuitenkin eräänä kauniina päivänä
minulle tuli sähköpostiin tarjous, jossa tarjottiin upeaa suomenhevosoria meille. Soitettuani myyjälle päätin lähteä katsastamaan oria, sillä se vaikutti oikein mukavalta. Paikan päällä olin täysin myyty nähdessäni Joken. Ei mennyt siis kovinkaan kauaa ennen kuin pakkasimme kimpsut ja kampsut ja
Jokke sai uuden kodin meiltä Heinämäestä.
Yleisesti ottaen Jokke on erittäin mukava ja seurallinen hevonen. Ori kaipaa jatkuvasti huomiota ja on kyllä välillä hieman kärsimätön. Jos hoitaessa jäädään jotain säätämään hiemankin pidemmäksi ajaksi, alkaa Jokke hiljalleen tympääntyä ja alkaa liikkua kärsimättömästi. Ruokinta-aikoina ori onkin varsin levoton tapaus,
jonka takia olemme sijoittaneet Joken aivan käytävän alkuun jolloin ori saa myös ruokansa ensimmäisten joukossa. Ori on tullut erittäin pahoin isäänsä luonteeltaan, joten toisaalta tämän pienen kärsimättömyyden voimme antaa helposti anteeksi.
Jokke on hoitaessa melko rauhaton. Mielellään ori katselee käytävälle ja hirnuu jokaiselle näkemälleen hevoselle. Kaiken maailman ötökätkin ori yrittää tutkia. Ori on kokoajan vailla hieman lisähuomiota, joten se yrittää saada jokaisen mahdollisen ihmisen rapsuttelemaan itseään hoitotoimenpiteiden aikana. Pettymys on kyllä
käsin kosketeltavaa silloin, kun joku vain kävelee orin ohitse huomioimatta sitä millään lailla.
Jokke nostaa kavionsa ylös kauniisti käskettäessä. Ori ei turhia aikaile vaan toimii reippaasti joka tilanteessa. Tämän takia olemme monesti ehtineet kauhean kiireenkin keskellä saamaan Joken nopeasti valmiiksi ennen pientä harjoitusta, joka aiemmin ajateltiin täysin jättää tekemättä.
Ratsastaessa ori on erittäin reipas ja yhteistyöhaluinen. Jokke tekee kaiken käskettäessä oitis ja yrittää jokaisessa mutkassa tehdä parhaansa. Mielestäni Jokella saattaisi olla kapasiteettia jopa suurempiin koululuokkiin, mutta se vaatisi tietenkin hieman lisäaikaa tämän orin kouluttamiseen, jota tosin valitettavasti meillä ei ole tällä hetkellä kovinkaan kummoisesti.
Tulevaisuudessa kuitenkin tarkoituksenamme olisi yrittää kouluttaa oria vielä korkeampiin koululuokkiin.
Esteillä Jokke useasti meinaa innostua liikaa, mutta pysyy kuitenkin hyvin käsissä rauhallisen ratsastajan kanssa. Jokke hyppää upeasti ja on helppo ratsastettava esteiden välissä. Kuitenkaan ori ei ole välttämättä aivan kokemattomille hyvä estehevonen, sillä innostuessaan liikaa Jokkea saattaa olla vaikea hallita.
Sukutaulu
i Ch Metsätähden Verneri
KTK III |
ii Sepitys
|
iii S.T. Salama evm |
| iie Tarina evm |
| ie Viiman-Vilma |
iei tuntematon ori |
| iee tuntematon tamma |
| e Jarruneiti
|
ei Jarrumies evm |
eii Poikamies evm |
| eie Joukon Likka evm
|
| ee Ventla evm |
eei Aika-Vili evm |
| eee Veera evm |
Jälkeläiset ja jalostusinfo
Johtotähti astuu pääasiassa vain tallin omia tammoja. Poikkeuksia saatamme kuitenkin tehdä, joten otathan yhteyttä jos Johtotähti olisi mielestäsi juuri se oikea tammallesi!
s. 20.05.-02 t Jalavakadun Sumutar (e Kuujärven Keväinen Aamu)
Kilpailukalenteri
♦ ei vielä kilpailtu
Päiväkirja & valmennukset
4. huhtikuuta 2010
Kun päiväheinät oli jaettu ja syöty hyvällä halulla, kävin hakemassa Joken sisälle estetreeniä varten. Orilla en ollutkaan hypännyt vielä kertaakaan aikaisemmin, joten odotin pelonsekaisella innostuksella treeniä.
Hoitotoimenpiteet sujuivat ylimääräisten rapsuttelujen kanssa yllättävänkin nopeasti ja pian olimme jo matkalla kohti maneesia, jonne olin tarkoituksella jättänyt aikaisemman estetreenin jäljiltä esteet pystyyn. Olin saanut
tällekkin tunnille tallityttöjä avuksi, joten pääsimme treenaamaan Joken kanssa oikein kunnolla.
Alkulämmittelyjen jälkeen rupesimme työstämään aluksi laukkapuomien kera yhtä pientä pysty- ja ristiestettä. Aluksi Jokke tuntui innostuvan aivan kauheasti, mutta rauhoittui kuitenkin rauhoitellessa oitis. Ori toimi erittäin hyvin esteiden välissä,
enkä ihmettelisi ollenkaan jos saisimme Jokesta työstettyä ties millaisen estetykin!
Kun olimme harjoitelleet tätä jonkin aikaa, kokeilimme vielä pari kertaa pientä neljän esteen rataa, jonka Jokke suoritti jokaisella kerralla upeasti. Teimme lopuksi kunnon loppuverkan, jonka jälkeen talutin orin talliin ja riisuin siltä varusteet. Jätin orin karsinaan odottelemaan iltaruokiaan ja annoin sille vielä muutaman
porkkanan palan kiitokseksi hyvin menneestä treenistä.
Ulkoasun Ram. 2009
|