Lempinimi: Taika
Syntynyt: 13.06.-08, ikä
Sukupuoli: tamma
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: kasvaa
Väri:
|
Rek. nro: ei vielä rekisteröity
Koulutustaso: koulutetaan
Painotus: koulupainotteinen
Saavutukset: ei vielä saavutuksia
Kasvattaja: Siiri K. / Hiisilahden
Omistaja: Heidi F. / Heinämäki
|

© kuvaaja ei halua nimeänsä mainittavan
Luonne
Hiisilahden Taika saapui meille suoraan kasvattajaltaan juuri vieroituksen jälkeen. Muutaman kerran varsan syntymän jälkeen kävin sitä katsomassa, eikä näin suloiseen otukseen vain pystynyt olemaan rakastumatta. Suorastaan napakymppi oli tamman sukutaulu,
itsehän teinkin kasvattajalle joskus ehdotuksen kyseisestä yhdistelmästä, joka onnekseni sattui käymään kasvattajalle, ja vieläpä hyvin!
Muiden hevosten seurassa, etenkin laitumella Taika on erittäin rauhaa rakastava, eikä mene hyörimään kahden riitapukarin ympärille. Monesti tämä onkin osoittautunut hyödyksi, sillä Taika tuntuu säästyneen hyvin ylimääräisiltä potkuilta sekä puremilta. Hieman syrjemmässä Taika tekeekin tuttavuutta hieman vieraampien hevosten kanssa, ja tuntuu olevan itsestään vähintäänkin ylpeä saadessaan itselleen uusia hevosystäviä.
Hetkeäkään en ole katunut tämän tamman ostaessani, Taika on niin ulkonäöltään sekä suvultaan suorastaan täydellinen. Meidän onneksemme Taika on osoittautunut myös erittäin fiksuksi sekä yhteystyö kykyiseksi hevoseksi. Ainakin minä olen menettänyt tammalle täysin sydämeni tamman erittäin kiltin luonteen ansiosta.
Kuten yleensä, Taika käyttäytyy suorastaan upeasti hoitaessa. Pienestä hyörimisestä ei ole sille haittaa, mutta kaikista eniten tamma rakastaa kun jollain on sille hieman ylimääräistä aikaa harjauksen lisäksi. Hieman normaalia pidemmät hoitotoimetkin tuntuvat olevan todella mukavia. Kavioiden putsaus kuuluu normi rutiineihin, ja tamma nostaakin
mielellään jalkansa ylös ja pitää ne ylhäällä niin kauan kuin on tarve. Välillä voi ilmetä pieniä tasapaino ongelmia, jolloin tamma kiskaisee jalkansa alas ja asettelee itsensä parempaan kulmaan. Pienen hienosäädön jälkeen Taika nostaa jälleen jalkansa mielellään ylös ja nostaakin jo seuraavaa jalkaa ylös heti kun edellinen ollaan saatu valmiiksi.
Satulaan noustessa tamma seisoo rauhallisesti paikoillaan ja odottaa rauhassa että kaikki vöiden kiristykset ja jalustimien säädöt ollaan saatu valmiiksi. Muutaman käyntikierroksen jälkeen alkaa Taikakin toimia, mutta kunnon yhteistyö alkaa vasta pienten ympyröiden ja muun hienosäädön jälkeen. Saumaton yhteistyö näkyy kauas, sillä Taika pyrkii mahdollisimman hyvin
tekemään juuri niin kuin ratsastajansa tahtoo. Kouluratsastuksessa tamma onkin osoittautunut erittäin upeaksi yksilöksi - sijoituksia tuleekin välissä aivan mukavasti.
Kilpailupaikoilla sekä ylipäätään missään ihmisten ilmoilla Taika käyttäytyy upeasti, tammaa ei tunnu haittaavan väen paljous vaan kävisi mielellään tervehtimässä kaikkia. Tosin koska aikaa ei ole rajattomasti, tyytyy Taika vain katselemaan erilaisia ihmisiä sekä hevosia. Aivan alkulämmittelyn kilpailuissa tulisi tapahtua hieman syrjäisemmässä paikassa, sillä Taika ei pysty keskittymään aina kunnolla
suuren yleisön katsoessa. Muutamien säätöjen jälkeen on tamma valmis areenalle, ja toivon mukaan sen suorituksetkin menevät silloin hyvin!
Sukutaulu
Jälkeläiset ja jalostusinfo
Taika tulee saamaan elämänsä aikana korkeintaan 8 varsaa, joista jokaiselle on haussa asiantunteva koti. Jos olisit kiinnostunut saamaan varsan Taiasta, otathan yhteyttä!
13.01.-09 t Heinämäen Humina i RSA Tuntematon Sotilas
Kilpailukalenteri
KRJ Kouluratsastus
saavuttanut KRJ laatuarvostelun maksimisijoitusmäärän tammikuussa 2009!
04.07.-08 CeRi » He C » KRJ » 3/147
08.07.-08 Tendenz » He A » KRJ » 2/36
23.07.-08 » CeRi » He A » KRJ » 7/138
23.07.-08 » CeRi » He C » KRJ » 5/179
30.07.-08 » Fiktio » He B » KRJ » 3/133
31.07.-08 » Heinämäki » He C » KRJ » 4/105
21.08.-08 » Arwyn » He B » KRJ » 3/237
15.09.-08 » FSRa » He A » KRJ » 5/28
16.09.-08 » Ratsutalli Abetal » He A » KRJ » 6/40
20.09.-08 » Arwyn » He C » KRJ » 5/52
25.09.-08 » KRJ Cup » He C » KRJ » 16/290
25.10.-08 » Hiljaisuus » He B » KRJ » 4/40
27.10.-08 » JPR » He A » KRJ » 3/30
29.10.-08 » Malsamo » He B » KRJ » 4/25
30.10.-08 » Aquanimals » He B » KRJ » 5/36
31.10.-08 » Aquanimals » He B » KRJ » 2/36
31.10.-08 » Aquanimals » He B (CeRi) » KRJ » 5/36
04.11.-08 » Mörkövaara » He B » KRJ » 5/50
07.11.-08 » Aweia » He A » KRJ » 2/40
07.11.-08 » BelRa » He C » KRJ » 6/40
08.11.-08 » BelRa » He C » KRJ » 6/40
08.11.-08 » BelRa » He B » KRJ » 6/40
08.11.-08 » Mörkövaara » He B » KRJ » 7/50
08.11.-08 » Jerry » He A » KRJ » 7/50
09.11.-08 » Jerry » He C » KRJ » 3/48
10.11.-08 » Mörkövaara » He A » KRJ » 7/50
10.11.-08 » Moondance » He B » KRJ » 2/30
15.11.-08 » KRJ CUP » He C » KRJ » 2/224
15.11.-08 » KRJ CUP » He B » KRJ » 24/311
28.11.-08 » Viehättävä » He C » KRJ » 5/55
20.12.-08 » Hoodlum » He C » KRJ » 7/50
23.12.-08 » Väkivahva » He C » KRJ » 1/24
24.12.-08 » Vinlanti » He C » KRJ » 3/50
24.12.-08 » Väkivahva » He C » KRJ » 4/24
10.01.-09 » Leighton » He C » KRJ » 3/40
11.01.-09 » Leighton » He C » KRJ » 1/40
14.01.-09 » Leighton » He B » KRJ » 1/40
17.01.-09 » Viehättävä » He B » KRJ » 3/80
21.01.-09 » Viehättävä » He C » KRJ » 8/80
25.01.-09 » Viehättävä » He C » KRJ » 1/80
25.01.-09 » Viehättävä » He B » KRJ » 5/80
27.01.-09 » Viehättävä » He B » KRJ » 7/80
19.01.-09 » CeRi » He B » KRJ » 7/100
20.01.-09 » CeRi » He C » KRJ » 3/100
Päiväkirja & valmennukset
♦ ei vielä merkintöjä
Ulkoasun Ram. 2009
|