Lempinimi: Tommi
Syntynyt: 24.03.2006, 10v
→ ikääntyy satunnaisesti
Sukupuoli: ori
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: 153cm
Väri:
|
Rek. nro: ei vielä rekisteröity
Koulutustaso: Va B, 70cm
Painotus: koulupainotteinen
Saavutukset: ei vielä saavutuksia
Kasvattaja: Tammimetsä
Omistaja: Heidi F., Heinämäki
|
Luonnevikainen muuli
Tammimetsän Uskoton oli tälläinen heräteostos, kun näin vain ja ainoastaan orin sukutaulun. Tommin isänisänä on upea legendaarinen ori Hallusinaatio, jolloin ajattelin että tämä on pakko saada meille. Silloin jäi harkintakyky jonnekkin kauas pohjoiseen sillä halusin vain ja ainoastaan orin meille, ties millaisia varsoja tästä
orista saisimmekaan meille Heinämäkeen!
Toisaalta nyt ajattelen vain että tämä ostos olisi kannattanut jättää tekemättä, sillä Tommi on erittäin rauhaton jopa oriksi, eikä malta pysyä ollenkaan rauhassa. Oria on mahdoton saada laitumelta kiinni, joten olemme laittaneet orin ulkoilemaan tarhassa. Tommi on niin kova pomottamaan muita, että sen kanssa ei tohdita tarhata
muita hevosia. Tommin kanssa täytyy olla itsestään täysin varma, sillä ori huomaa pienenkin epäröinnin ja pistää ranttaliksi parhaansa mukaan. Silloin se ei anna itseään ollenkaan kiinni tarhasta ja saattaa tulla vastaan hampaat irvessä.
Niin tallissa kuten hoitaessakin tämä käytös vain jatkuu. Tommin karsina on sijoitettu aivan pesupaikan ja ulko-oven viereen, sillä oria ei kannata ruveta hoitamaan karsinassa. Toisaalta taas pitkä matka käytävällä saattaa johtaa vaikeuksiin, sillä Tommi uhittelee helposti nuoremmille oreille ja pörhistelee tammoille parhaansa mukaan.
Kun ollaan päästy jo pesupaikalle asti ja saatu ori kiinnitettyä, alkaa hoitotoimenpiteet. Harjauksen ajaksi ori rauhoittuu, mutta seuraa kuitenkin kokoajan silmä kovana mitä käytävällä tapahtuu.
Ratsastaessa Tommi on hieman tahmeahko, mutta toimii upeasti taitavan ratsastajan kanssa. Ori on todella tarkka avuista, eikä ole huomaavinaankaan epätäydellisiä pohje tai ohjasapuja. Satulaan tarrautuminen on pahinta mitä voi tehdä Tommilla ratsastaessa, sillä silloin ori pysähtyy kokonaan tai keksii jotain muuta ei sopivaa käytöstä.
Tommi osaa vaativimmatkin kouluratsastus liikkeet hyvin, mutta se on sitten täysin eriasia, tekeekö ori ne oikein. Taitava ratsastaja jolla on kevyt käsi ja napakat pohkeet saavat Tommin ulos kuorestaan, jolloin ori suorittaa kuuliaisesti kaiken, mitä sitä pyydetään tekemään.
Kilpailuissa oriin tarttuu helposti jännitys jolloin orin askeleet muuttuvat nykiviksi ja ori alkaa steppailla rauhattomasti. Tommi saattaa potkaista liian lähelle tulevia hevosia, joten orin häntään onkin hyvä ripustaa punainen nauha. Lämmittelyssä ori katsoo tarkasti muiden hevosten suorituksia ja yrittää itse tehdä saman - vähintään kolme
kertaa paremmin. Radalla ori keskittyy kyllä olennaiseen, mutta kiimaisen tamman haju saattaa saada orin keskittymisen herpaantumaan.
Suvultaankin jästi
Jälkeläiset ja jalostusinfo
Tommi ei astu ulkopuolisia tammoja kuin poikkeuksissa hyvin perusteluin
19.01.-09 o Heinämäen Hurjapää, e Kaamosmaan Lumikello
31.05.-09 o Heinämäen Teneriffa, e Lumona
08.06.-09 o Heinämäen Kipinä, e Vanamon Vanilja
09.09.-09 t Heinämäen Talvikki, e Heinämäen Talvihalla
12.10.-11 t Heinämäen Beeda, e Wadelman Aliisa
Kilpailukalenteri
♦ vain sijoitukset merkitään
KRJ Kouluratsastus
saavuttanut KRJ laatuarvostelun maksimisijoitusmäärän toukokuussa 2009
20.01.-09 » CeRi » He A » KRJ » 10/100
21.01.-09 » CeRi » Kür He A » KRJ » 9/93
24.01.-09 » Timmellys » Va B » KRJ » 5/40
27.01.-09 » Timmellys » He A » KRJ » 6/40
27.01.-09 » Timmellys » Va B » KRJ » 2/40
31.01.-09 » Timmellys » Va B » KRJ » 2/40
30.01.-09 » Jerry » Va B » KRJ » 3/40
01.02.-09 » Jerry » Va B » KRJ » 3/40
03.02.-09 » Jerry » He A » KRJ » 2/40
04.02.-09 » Viehättävä » He B » KRJ » 2/100
04.02.-09 » Viehättävä » Va B » KRJ » 9/100
08.02.-09 » Jerry » Va B » KRJ » 1/40
08.02.-09 » LAC » He A » KRJ » 1/50
09.02.-09 » SOHO » He A » KRJ » 5/65
14.02.-09 » Arwyn » He A » KRJ » 5/52
16.02.-09 » Arwyn » Va B » KRJ » 4/52
12.02.-09 » CeRi » Va B » KRJ » 2/99
18.02.-09 » CeRi » Va B » KRJ » 1/97
20.02.-09 » CeRi » Kür He A » KRJ » 6/98
22.02.-09 » CeRi » Kür He A » KRJ » 7/98
23.02.-09 » Jefton Ponies » Va B » KRJ » 1/65
14.03.-09 » Etulinjan Suomenratsut » Va B » KRJ » 5/50
29.03.-09 » Ryss it ! factory » Va B » KRJ » 1/100
31.03.-09 » Ryss it ! factory » He A » KRJ » 3/100
03.04.-09 » Svärjade » Va B » KRJ » 7/60
24.04.-09 » Rimeyard » Va B » KRJ » 5/30
25.04.-09 » Rimeyard » Va B » KRJ » 5/30
27.04.-09 » Rimeyard » He A » KRJ » 5/30
27.04.-09 » Viehättävä » Va B » KRJ » 3/80
28.04.-09 » Viehättävä » Va B » KRJ » 2/80
27.04.-09 » Eillyn » He A » KRJ » 6/40
27.04.-09 » Eillyn » Va B » KRJ » 2/40
28.04.-09 » Eillyn » He A » KRJ » 1/40
29.04.-09 » Riihen Ponitalli » KN Special » KRJ » 2/30
29.04.-09 » Riihen Ponitalli » He A » KRJ » 2/30
30.04.-09 » Eillyn » He A » KRJ » 1/40
30.04.-09 » Riihen Ponitalli » KN Special » KRJ » 1/26
05.05.-09 » Louves » He A » KRJ » 6/50
19.05.-09 » Viehättävä » Kür Va B » KRJ » 6/70
20.05.-09 » Viehättävä » Va B » KRJ » 5/81
20.05.-09 » Viehättävä » Kür Va B » KRJ » 5/70
Päiväkirja & valmennukset
♦ ei vielä merkintöjä
Ulkoasun Ram. 2009
|